Luokat
Soita nyt! 0700 03445
Puhelun hinta: 3,58€/min + pvm
 
 
Tarvitsetko apua?
Spiritualismi

Saturnus

Saturnus, eli toiselta nimeltään Kronos, ajan herra, viipyilee tietyn syntymäkartan pisteen ympärillä vähän vajaan vuoden kerrallaan. Siten se luetaan pitkäaikaisia vaikutuksia tekeviin planeettoihin. Astrologit katsovat pääsääntöisesti näitä pitkäaikaisempia vaikutuksia kuvaavia planeettoja eli ulkoplaneettoja.

Ammoisina aikoina saturnusta pidettiin ”pahantuojana” ja sen kuvajainen oli viikatemies. Saturnuksen symbolissa alasakara on kyseinen viikate. Kun pluto löydettiin, maanalaiseksi manalan jumalaksi nimettiinkin pluto, ja saturnus sai muita merkityksiä. Ajan jumalana saturnus kuitenkin rajaa ihmisen elämää ja erityisesti elämän pituuden tietyn mittaiseksi, ja siinä ajassa pitäisi saada jotain itselle tai yhteiskunnalle merkittävää aikaansaannosta tai hyötyä aikaan. Ehkä siksi saturnuksen vaikutus tuntuu eniten Kauriin merkissä (jota se hallitsee ja), jonka perustarve on saada aikaan järjestys, aikataulu ja selkeät säännöt.

Saturnus

Saturnusta pidetään myös karman planeettana (eli sitä niittää, mitä on kylvänyt), ja karman velkaa (eli entisiä vääriä tekoja), pitäisi hyvittää jollain tavalla. Hyvä, jos karmaa maksaa hyödyttämällä yhteisöään ja vaikka perhettään. Saturnus opettaa, että jossain menee raja. Nuoremmille ihmisille tai niille ihmisille, joille rajan veto on epäselvää tai vaikeaa, saturnus voi toimia karman planeettana jo tässä elämässä, ja ihminen saa kärsiä seuraukset rajan ylityksistään. Tuolloin saturnuksen transiitit voivat olla hankalia. 

Itsekuri, työ ja vastuullisuus ovat saturnukseen liitettäviä ominaisuuksia. Mutta myös tuollaiset hyveelliset piirteet voivat muuttua hankalaksi, jos ”saturnikko” alkaa vaatia ja komennella, ja kurittaa myös toisia ihmisiä ympärillään. Toisten ihmisten epätäydellisyys saattaa ärsyttää ”saturnikkoa” niin, että hänestä voi sukeutua epäinhimillinen, rakastamaton ja joskus jopa sadistisen kylmä tyyppi. Mutta Saturnus voi tuottaa myös sitoutuneita, vastuullisia ja päteviä osaajia ja opettajia.

Saturnus kiertää aurinkoa n. 29.v., mistä tuleekin mieleen tuttu sanonta `kolmenkympin-kriisi`, ikäkauden kriisi: onko saavutettu tiettyyn ikään liittyvä status quo eli oikea ammatti ja perhe. Nämäkin asiat liittyvät karmaan, vastuullisuuteen, ja itsekuriin. On oltava kestävä, jaksava, päämäärään suuntautunut ja luotettava, jotta työssä menestyy (tai karman velka saadaan väistymään). Toki menestymiseen voidaan tarvita muitakin ominaisuuksia, työstä riippuen. Mutta saturnus-ominaisuudet vievät jo pitkälle keskiluokkaisuuteen: säännölliseen palkkaan ja siitä saataviin hyödykkeisiin, perheen perustamiseen, sekä arvostukseen…itsearvostukseen ja toisten arvostukseen!

Jos lasta kasvatetaan ankarasti keppiä käyttäen, saturnusmaiset piirteet ylikorostuvat hänen alitajunnassaan ja tuloksena on ankara, täydellisyyteen pyrkivä ihminen, jonka usein on vaikea löytää ”relaava” puoli itsestään. Tuloksena on joko hyvin pelokas ja arka henkilö, joka salaa omassa mielessään, arvostelee muita, tai sitten ankaruuden itseensä sisäistänyt henkilö. Ankara henkilö työpaikalla hankaloittaa työilmapiiriä tai mukautuu näennäisesti, jos ei voi ”pomoaan” voittaa sillä hetkellä. Vanhempana hän vahtii, kontrolloi ja käskyttää lapsiaan - tai pelkää lapsiaan tai yhteiskunnan painetta ja normeja. Ystävänä ja kaverina hän ”pomottaa” ja ”päällepäsmää”. Siksi ylikorostuneen saturnuksen pelastus on nöyryys, nöyrtyminen ja antautuminen.  

Saturnus hallitsee Kauriin merkkiä. Kauriit ovat tunnettuja työkeskeisyydestään ja ketteryydestään työmaailmassa. Kauris johtaa yrityksiä, takaa ja vahtii yrityks(i)en menestystä ja haluaa itse menestyä ja saada turvallisen tuoton itselleen lopun elämäksi. (Kauris yleensä kömmähtää vain pellolla: ”kun pannaan pukki kaalimaan vartijaksi…”).

Saturnuksen hallitsema huone on 10.h., työn, uran, statuksen, päämäärien ja…vanhempien huone, kartan korkein kohta. Vanhemmat haluavat aina jotain lapsilleen, lapsistaan. Toisaalta lapsen / ihmisen päämäärät sijaitsevat jossain häntä ylempänä, osittain tai kokonaan, tai tavoittamattomissa. Sinne kuitenkin Kauris yrittää - joko omiin tavoitteisiinsa tai johonkin, mitä kasvatusympäristökin tavoittelee.

Kun transiitti saturnus osuu syntymäkartan pisteisiin, voi olla kysymys asian virallistamisesta. Keskiajalla virallisin ja viimeisin taho oli kirkko. Nykyään se on maallisessa mielessä valtio. (?) Valtiota ylempiä `muuttajia´ havaittiin, kun tultiin nykyajalle: pikkuhiljaa löydettiin uudet planeetat, ensin uranus 1781 (13.3.), sitten neptunus (18.2.1846) ja lopulta pluto (11.1.1930). Näiden planeettojen katsottiin/ katsotaan vaikuttavan ihmisen henkisyyden nopeampaan kehitykseen ja kehityksen harppauksiin.  Edistysaskeleet ovatkin olleet valtavia nykyaikaan päästäessä. Täten saturnuksen rooli ainoana määrääjänä on romahtanut. Jo Uranus, Saturnuksen poika, suisti isänsä pois vallasta mytologisissa kertomuksissa. (Myös Ranskan suuri vallankumous alkoi, kun uranus varmistui planeetaksi ja nimi vakiintui).

Saturnuksen transiitit nostavat tavallisimmillaan esille työkysymyksiä tai asioita, joihin tarvitaan virallisen tahon hyväksyntä ja leima. Tällaisia ovat esimerkiksi avioliittoon vihkiminen tai yhteiseen talouteen muuttaminen (mm. saturnuksen transiitit venukseen, aurinkoon, akseleihin). Saturnuksen transiiteilla hoidetaan myös työsopimuksen, kauppakirjan, muuttoilmoituksen ym. papereiden allekirjoitukset. Toki saturnustransiitin tuomiin teemoihin voivat kuulua eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten (viralliset) kohtaamiset. Mutta ennen kaikkea saturnuksen transiitilla kannattaa karsia pois ylimääräiset (ja stressaavat) koukerot elämästään, siivota vaikka konkreettisestikin paikat, tai silloin voi aloittaa pitkäjänteisen projektin (laihdutus, liikunta, opiskelu, varojen kerääminen, uuden harrastuksen opettelu, kirjan kirjoitus jne.).

Saturnus-ajanjakso saattaa olla päällä, jos tavallista enemmän ärsyynnyt kurittomuuksista tai joudut jonkun määräilyn tai alistamisen kohteeksi tai koet vain puurtavasi loputtomasti.

Heräsikö kysymyksiä? Soitapa minulle, niin katsotaan transiitteja tai Saturnus-tilanteesi. 

T. Mariann, alanumero 424.

 

Suositukset

Mariannin kirkkaan varma ammattitaito niin astrologina kuin tarot-tulkitsijanakin on auttanut vuosien mittaan oivaltamaan kysymyshetkilläni vielä piilossa olleita asioita. Muistelen kiitollisuudella ja suosittelen Mariannin tulkintoja muillekin!
Sari
2018. elokuuta 28.
Alanumero: 424
VapaaEi paikallaVARATTU
Suomen parhaat näkijät ovat tavoitettavissa ja tekevät tulkintoja puhelimitse 24/7.
0700 03445
Puhelun hinta: 3,58€/min + pvm
Mikael
Alanumero:
 
Raisa
Alanumero:
 
Onerva
Alanumero:
 
Tarja Sahari
Alanumero:
 
Eva Maria
Alanumero:
 
Johanna Karpov
Alanumero: