Luokat
Soita nyt! 0700 03445
Puhelun hinta: 3,58€/min + pvm Sinua veloitetaan vasta päästyäsi tulkitsijalle
 
Rekisteröityneille korttimaksajille 0100 86610
Puhelun hinta: pvm/mpm
 
 
Tarvitsetko apua? info@astraltv.fi
Tarot- ja korttiennustus

Lenormand-korteista tukea arkeen

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun hyvä ystäväni esitteli minulle Lenormand-kortit! Asuin tuolloin Saksassa, missä ennustuskorttien kirjo on erittäin kattava.

Mikään muu korttipakka ei ollut sytyttänyt mielenkiintoani niin voimakkaasti kuin Lenormand-kortit. Siitä alkoi minun elämässäni uusi vaihe, jonka huipentumana siirryin palkkatyöstä yrittäjäksi: Suomen ensimmäiseksi Lenormand-tulkitsijaksi.



Lenormand-tulkinnat toimivat ennen kaikkea tukena arjessa. Oli kysymys parisuhteesta, työstä, kodista, matkasta, taloudellisesta tilanteesta tai omasta kehityksestä. Kerron teille lyhyesti Sinikan tarinan. Sinikan nimi on muutettu ja olen saanut luvan kirjoittaa hänestä.

Jo pitkään työssä uusia haasteita kaivannut Sinikka soitti minulle elokuussa. Työn kohdalla korttipöydässä näkyi kansainvälinen yhtiö, jossa johtavassa asemassa oleva nainen tulee meren takaa, sekä naisesta, joka suosittelee häntä tähän tulevaan tehtävään. Ennen tämän työn alkamista Sinikka tulisi kuitenkin olemaan talven aikana kotona ja käymään sieltä käsin useita puheluja.

Tunnelma tiivistyi lokakuussa, kun Sinikan työvelvoitteet hänen silloisessa työpaikassa päättyivät. Levottomana hän soitti minulle uudelleen. Nyt työ näytti olevan jo lähempänä, mutta tarvitaan vielä 2 haastattelua ja talven aikana hän voisi jo aloittaa uudessa työpaikassa.

Joulukuun alussa Sinikka sai kutsun ensimmäiseen haastatteluun. Toinen haastattelu, jossa osallistujana oli myös hänen tuleva Ruotsissa asuva pomo oli mukana, käytiin puhelimitse juuri ennen joulua ja ennen vuodenvaihdetta hän sai tietää, että hänet oli valittu.

Sinikka kiitti minua tuesta sekä käytännönläheisestä ja neutraalista kannustuksesta. Se auttoi häntä uskomaan huomiseen, samalla tavalla kuin muutama vuosi aiemmin minulta etukäteen saatu tieto, että hänen kumppaninsa tulee ottamaan kesällä välimatkaa, mutta ero ei tule olemaan lopullinen.

Lenormand-kortit ovat peräisin 1800-luvun alkupuolen Ranskasta

Lenormand-kortit ovat peräisin 1800-luvun alkupuolen Ranskasta. Ne ovat saaneet nimensä yhden 19. vuosisadan kuuluisimman ranskalaisen ennustajan Marie Anne Lenormandin (1772-1844) mukaan. Marie Annen kuuluisimpia asiakkaita olivat Napoleon Bonaparte ja tämän vaimo keisarinna Joséphine de Beauharnais, Venäjän keisari Aleksanteri I sekä Ranskan vallankumouksen vaikuttajat Marat, Robespierre ja Saint-Justin. Mlle Lenormand on jäänyt historiaan ennustajana, joka ennusti Napoleonille tämän tuhon.

Jos työ, parisuhde tai jokin muu asia askarruttaa mieltäsi, Lenormand-korttien avulla voin auttaa sinua löytämään ratkaisun. Tartu siis puhelimeen ja soita minulle ☺

Rakkaudella

Jaana Rusi

 

Vuosisatojen ajan ennustajat ovat harjoittaneet tarot-korteista ennustamista kommunikoidakseen henkimaailman kanssa, saadakseen syvällisiä oivalluksia menneisyydestä ja nykyisyydestä sekä ennustaakseen tulevaisuutta. Taroteista ennustamisen tarkoituksena on luoda yhteys maailmankaikkeuden energioihin, saada käsitys taivaankappaleiden johdatuksesta ja antaa korteista ennustamisen avulla hyödyllisiä vastauksia vakavien päätösten tekemisessä, rakkaus- ja ihmissuhdekysymyksissä, taloudellisten ongelmien ratkaisemisessa ja toimia yleisenä oppaana tulevaisuuttasi ja hyvinvointiasi silmällä pitäen.

Kokeneilla korttitulkitsijoillamme on työkalupakissaan kaikki kortinlukemisessa käytettävät korttipakat: Tarot, Lenormand-kortit, mustalaiskortit tai enkelikortit. Korttitulkinta on yksi korkeimman ymmärryksen omaavista ennustustyökaluista.


Mikä AstralTV on?

AstralTV on yksi luotettavimmista ennustustulkintoja tarjoavista verkkoyhteisöistä. ASTRALTV on jo yli 8 vuoden aikana tehnyt tuhansia ennustuksia puhelinkonsultaatioiden kautta. Se on auttanut monia löytämään tiensä onnellisempaan elämään ja parantamaan elämän laatua. Tarjoamme paljon enemmän kuin ennustamista, meiltä saat tukea ja neuvoa elämän sinulle tärkeisiin kysymyksiin. Mielenrauha, tasapainoinen elämä ja onnellisuus ovat vain puhelinsoiton päässä.

TYli 40 selvännäkijän, astrologin, unien tulkitsijan ja henkisen neuvojan joukosta löydät varmuudella sinulle sopivan selvännäkijän. Soita yhdelle luotettavimmista ja omistautuneimmista meedioistamme jo tänään! Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia, ja voit puhua ongelmistasi mahdollisimman turvallisella tavalla ilman, että ne joutuvat asiattomien korviin. Palvelumme on luottamuksellinen ja turvallinen, saat suorat vastaukset todellisilta meedioilta, 100% tyytyväisyys!

 
Suomen parhaat näkijät ovat tavoitettavissa ja tekevät tulkintoja puhelimitse 24/7.
0700 03445
Puhelun hinta: 3,58€/min + pvm Sinua veloitetaan vasta päästyäsi tulkitsijalle
Sanna Swan
Alanumero:
 
Osmo Pollari
Alanumero:
 
Sandra
Alanumero:
 
Ulpu
Alanumero:
 
Onerva
Alanumero:
 
Eva Maria
Alanumero: